Tervetuloa MLL:n Kotkan paikallisyhdistyksen sivuille! 
Toimimme Kotkassa 
lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvoinnin puolesta

Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertue 2026 - Leikin ja ilon juhlaa koko
perheelle!
Kesä 2026 tuo taas mukanaan odotetun Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertueen,
levittäen Pikku kakkosen leikkisän ja lämminhenkisen tunnelman Kotkaan Katariinan meripuistoon sunnuntaina 28.6.2026 kl 15 - 18
Kuva: Yle / Pikku Kakkonen

Toiminnassamme nyt:

Leikitään Pikku Kakkosta Kotkassa su 28.6.2026 

keräsi noin 4500 -5000 henkeä Katariinan Meripuistoon Ylen ja MLL:n yhdessä järjestämään lapsiperheiden tapahtumaan, jonka huipensi Ylen Pikku Kakkosen hahmojen esittämä lastenkonsertti. Lastenkonserttia ennen, sen aikana ja sen jälkeen sai mm. pomppia pomppulinnoissa, polkea polkutrakoreilla, liikkua monin eri tavoin koko perheen voimin ja kaikki tämä aivan ilmaiseksi. Tietysti paikalla voi eri kojuista ostaa monenlaisia herkkuja. Tarjolla on jäätelön ja makkaran lisäksi hampurilaisia, hattaraa, metrilakua ja vaikka mitä, ja tottakai omien eväiden syönti oli sallittua! Paikalle oli järjestetty ilmainen sukkulabussikuljetus Vellamon ja SatamaAreenan läheisyydestä. . Käy myös ylen tapahtumasivulla https://yle.fi/aihe/a/20-10009198 ja täällä  aiheesta venäjäksi.

Me kotkalaiset paikallistoimijat sekä mukana olleet MLL-toimijat  Pyhtäältä, Haminasta ja Virolahti-Miehikkälän MLL-yhdistyksistä kiitämme lämpimästi kaikkia tapahtuman järjestämisessä mukana olleita ja tapahtumaan osallistuneita iloisesta - vaikka vähän sateisestakin - päivästä.  #pikkukakkonen

Nyt voi vielä fiilistelellä päivän tunnelmia uudelleen kotisohvalta käsin!

Luvassa on aarrejahtia, musiikkia ja iloista menoa Nallen, Leikki-Heikin, Haamun, Elizabethin, Lauran ja Pikku Kakkosen Leikkiorkesterin kanssa.

https://areena.yle.fi/1-77978950

Tule MLL Kotkan perhekahvilaan 

* Länsi-Kotkan Kohtaamispaikassa, Ututie 2, pohjakerros

* Karhulan Kohtaamispaikassa, Karjalantie 12
* Nepsy-perhekahvila L-K Kohtaamispaikassa, Ututie 2

Perhekahvilamme Kotkassa ovat käynnissä.
- Länsi-Kotkassa ja Karhulassa järjestämme syksyllä perhekahvilat kuten ennenkin kerran viikossa. Länsi-Kotkan paikka siirtyy ja jatkopaikka varmistuu loppuvuoden aikana. Seuraa täältä tai fb-sivuiltamme, missä jatkamme vuonna 2027
- myös Nepsyperheille oma perhekahvila jatkuu, nyt keskiviikkoisin

yhdistyksemme vapaaehtoisten sekä Kotkan varhaiskasvatuksen toimijoiden yhteistyönä.

Olisitko sinä halukas aloittamaan syksyllä perhekahvilaohjaajana? Tärkeimmät tehtävät ohjaajalla on avata ovet, keittää kahvit & teet sekä ottaa tulijat vastaan perhekahvilaan. Ota yhteyttä mll.kotka@gmail.com tai k. 050 5544 772.

Fb-sivultamme MLL Kotka saat nopeimmin tiedon toiminnasta ja ajankohtaisista uutisista. Perhekahvila on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille. Voit tulla perhekahvilaan silloin kuin haluat eikä erillistä ilmoittautumista tarvita. Myöskään emme vaadi kävijöiltä jäsenyyttä yhdistykseemme. 

MLL Kotkan fb-sivulta tai Kaakon äipät ja iskät ja Kymenlaakson perhekeskus -fb-sivuilta löytyy lapsiperheille hyviä ohjeita ja ideoita sekä tietoa muiden toimijoiden perheille suunnatuista toiminnoista Kotkan seudulla ja joskus vähän kauempanakin. 

Koulutamme säännöllisesti uusia ohjaajia vetämään perhekahvilaa - olisitko se sinä tai kaverisi tai molemmat yhdessä?  Ota yhteyttä mll.kotka@gmail.com tai 050 5544 772 ja kerro itsestäsi. Tai tule perhekahvilaamme seuraamaan, millaista perhekahvilassa on.

Liity jäseneksi

Haluatko liittyä jäseneksi ja tukea siten MLL Kotkan toimintaa, nyt myös Karhulan alueella? Tästä pääset liittymissivulle. Voit tulla mukaan järjestämäämme toimintaan myös ilman jäseneksi liittymistä, mutta jäsenenä saat maksullisista tapahtumistamme alennusta sekä liiton edut käyttöösi sekä kerran vuodessa ilmestyvän Lapsemme-lehden.  Jäsenmaksu vuonna 2026 on vain 30 euroa aikuisjäseneltä, lapset liittyvät ilmaiseksi. 

Tule mukaan iloiseen toimintaan!                                                 Päivitetty 2.11.2026